Me lapset

Ihmisten vuodatusta kuunnellessani mietin taas, että olen ehkä kerran  kuullut, että kukaan ennen sotia syntynyt tilittäisi, kuinka kauhea isä tai äiti oli. Lukemattomia kertomuksia olen kyllä kuullut siitä, kuinka vaikeaa elämä muuten oli. Voi tietysti olla, että sen sukupolven ihmiset haluavat  puhua enemmän esim. sota-ajoista kuin suhteista omiin vanhempiinsa. Mutta tunnen niitäkin sen ikäpolven ihmisiä, joiden vanhempien olen jotain kautta kuullut kohdelleen lapsiaan todella kammottavasti. Silti näistä vanhemmista ei tilitetä, vaikka muita yhtä vanhoja lapsuuden aikaisia juttuja joskus vuodatettaisiinkin. Niitä vaikeitakin.

Suuriin ikäluokkiin kuuluvienkaan en kovin usein kuule valittavan lapsena vanhemmiltaan saamaansa kohtelua. Lienevätkö jo toipuneet lapsuuden vaikeuksista, vai ovatko sitten (keskimäärin) niin paljoa sitä ruvenneetkaan märehtimään kuin minun sukupolveni. Vaikea sanoa.

Mutta me suurten ikäluokkien kasvattamat. Voi apua. Joka toinen tilittää ystävilleen vanhempiaan ja lapsuuttaan, aina kun päätohtorilta juoksemiselta ja päätä koossa pitävien lääkkeiden napsimiselta ehtii.

Elämänolosuhteemme eivät ole vaikeampia kuin edellisillä sukupolvilla. Toimeentulo ja elämän sujuminen ylipäätään on ollut epävarmaa aina, eri tavoin vain. Saamaamme kasvatusta ja vanhempiemme "nykyaikaisia" tapoja voi syyttää monista asioista. Asennoitumistamme voi syyttää sitäkin enemmän.

Joka tapauksessa, sen tapainen kasvatus ja ne "tavalliset" lapsuuden olosuhteet, joiden keskellä suurin osa minun sukupolvestani on 
kasvanut, ei näytä tehneen meistä kovinkaan tasapainoisia. Enkä enää oikein jaksa uskoa, että tiukka, perinteinen, kurinalaisuuteen ja toisten huomioonottamiseen opettava kasvatus tekisi onnettomaksi. Olisi tehnyt monille minunkin ikäisistäni hyvää.

Isoäiti sekatavarakaupassa

Sekatavarakaupassa kymmeniä vuosia aikanaan työskennellyt isoäitini muistaa aina kertoa minulle, millaista hänestä on hyvä asiakaspalvelu. Hän puhuu siitä aina saatuaan itse kaupassa tylyä palvelua. (Sitä kyllä sattuu hänenkin kohdalleen, vaikka olen nähnyt hänen itse olevan hyvin kohtelias asioidessaan.)

Hänen ihanteensa on se, että asiakkaalle ei esimerkiksi näytetä, että pitää hänen kysymystään tyhmänä tai omituisena. Kyllähän niitä ei-toivottuja ilmeitä ja äänensävyjä asiakaspalvelussa lipsahtaa vaikka kuinka yrittäisi, mutta paljon paikkaa se, jos esimerkiksi sanoo jotain ystävällistä tai huomion toisaalle kiinnittävää, joka lievittää asiakkaalle kiusallista tilannetta. Mielin kielin ei silti tietenkään tarvitse olla, se on jotenkin asiakkaan aliarvioimista.

Olen aika pitkälle samaa mieltä. Tuollainen kohtelias käytös menee paljon syvemmälle kuin vaikkapa teitittely tai muu pintapuolinen kohteliaisuus. Ah, vanhan ajan tavat.